Keskisuomalainen Oyj ja sen konserniyhtiöt (yhdessä ”Mediakonserni Keskisuomalainen”) ovat sitoutuneet noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä. Toivomme asiakkaidemme, palveluidemme käyttäjien ja yhteistyökumppaniemme tutustuvan tähän tietosuojalausekkeeseen.
Keskisuomalainen Oyj ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat julkaisutoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat yhteisrekisterinpitäjiä alla tarkemmin kohdassa 9 kuvatuin tavoin. Tämä tietosuojalauseke koskee Mediakonserni Keskisuomalaisen yhteisrekisterinpitäjänä käsittelemien kuluttaja-asiakkaiden, verkkosivuston käyttäjien sekä yritysasiakkaiden ja yhteistyökumppanien yhteyshenkilöiden henkilötietojen käsittelyä.
Syksyllä 2021 toteutetun yritysjärjestelyn johdosta Hämeen Sanomat Oy:n toimintoja ja tietojärjestelmiä yhdenmukaistetaan vaiheittain Mediakonserni Keskisuomalaisen kanssa. 1.6.2022 Hämeen Sanomien henkilötiedot tulevat osaksi keskitettyä tietojenkäsittelyä, jossa kohdassa 9 luetellut yhtiöt toimivat yhteisrekisterinpitäjinä. 1.6.2022 alkaen tämä tietosuojalauseke koskee siis myös Hämeen Sanomien kuluttaja-asiakkaiden, verkkosivuston käyttäjien sekä yritysasiakkaiden ja yhteistyökumppanien yhteyshenkilöiden henkilötietojen käsittelyä.
Tässä tietosuojalausekkeessa kerromme tarkemmin, mm.:
- millaisia tietoja kerätään ja mihin tarkoitukseen
- millä perusteella tietoja käsitellään
- kuinka kauan tietoja säilytetään
- miten palvelussa käytetään evästeitä
- millaisia vaikutusmahdollisuuksia rekisteröidyllä on
- mihin henkilötietoja luovutetaan tai siirretään
- miten henkilötiedot suojataan
- kenelle palvelumme on suunnattu
- Mediakonserni Keskisuomalainen yhteisrekisterinpitäjänä
- miten tietosuojalauseketta voidaan muuttaa
- mihin rekisteröity voi ottaa yhteyttä
Palveluilla voi olla palvelukohtaisia käyttö- tai tietosuojaehtoja, jotka täydentävät tätä konsernin tietosuojalauseketta. Jos palvelukohtaisia lisäyksiä on, palvelukohtaisesta tietosuojainformaatiosta löytyy lisätietoja kunkin palvelun Internet-sivuilta.
Rekisterinpitäjien yhteystiedot löytyvät tämän tietosuojalausekkeen lopusta.
- Millaisia tietoja minusta kerätään ja mihin tarkoitukseen?
Keräämme rekisteröidystä vain ennalta määriteltyjen käyttötarkoitusten kannalta tarpeellisia henkilötietoja. Käyttötarkoitus määrittää minkälaista tietoa rekisteröidystä kerätään missäkin tilanteessa. Pyrimme kertomaan tietoja kerätessämme, mitkä tiedot ovat palveluiden käytön edellytys tai muutoin pakollisia sopimuksen täyttämiseksi, ja mitkä tiedot rekisteröity voi antaa niin halutessaan.
Jaottelemme käsittelemämme tiedot rekisteröidyn antamiin tietoihin, palveluiden käytöstä havainnoituihin tietoihin, johdettuihin tietoihin sekä muualta hankittuihin tietoihin seuraavin tavoin:
1) Kuluttaja-asiakkaan antamat tiedot: Keräämme rekisteröidyn antamia tietoja mm. tilauksen tai palvelun toimittamiseksi ja laskuttamiseksi, asiakassuhteen hoitamiseksi ja kehittämiseksi, sisältöjen ja markkinoinnin kohdentamiseksi sekä markkinointiin ja mielipidetutkimuksiin. Ilman yhteys- ja laskutustietoja emme voi toimittaa tuotetta tai palvelua, jonka rekisteröity on tilannut. Voimme myös kerätä muita rekisteröidyn antamia tietoja räätälöidäksemme sisältöjä ja markkinointia rekisteröidyn mieltymyksiä paremmin vastaavaksi.
Käsittelemiimme tietoihin kuuluvat mm.:
- yhteystiedot, kuten nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite
- digitaalisen tilin edellyttämät rekisteröitymistiedot, kuten käyttäjätunnus, nimimerkki, salasana ja muu mahdollinen yksilöivä tunnus
- demografiatiedot, kuten arvo tai ammatti ja äidinkieli
- asiakassuhdetta koskevat tiedot, kuten laskutus- ja maksutiedot, tuote- ja tilaustiedot, asiakaspalautteet ja yhteydenotot sekä peruutustiedot, henkilötunnus luottokaupassa
- rekisteröidyn antamat profilointi- ja kiinnostustiedot
- luvat ja suostumukset
- tarjonnanestotiedot
- kyselyihin ja tutkimuksiin annetut tiedot
- puhelutallenteet
- verkkosivustoille jätetyt kommentit ja palautteet
- muut rekisteröidyn suostumuksella kerätyt tiedot
2) Yritysasiakkaan tai yhteistyökumppanin yhteyshenkilön henkilötiedot: Keräämme rekisteröidyn tai rekisteröidyn työnantajan antamia tietoja mm. palvelun toimittamiseksi ja laskuttamiseksi, asiakassuhteen hoitamiseksi ja kehittämiseksi sekä markkinointiin ja mielipidetutkimuksiin. Ilman yhteys- ja laskutustietoja emme voi täyttää sopimusta.
Käsittelemiimme tietoihin kuuluvat mm.:
- yhteystiedot, kuten nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite
- työnantajan tiedot, kuten työnantajan nimi, y-tunnus, toimiala ja yhteystiedot;
- tehtäviin ja asemaan liittyvät tiedot, kuten vastuualue ja hallituksen jäsenyys;
- asiakassuhdetta koskevat tiedot, kuten laskutus- ja maksutiedot, tuote- ja tilaustiedot, asiakaspalautteet ja yhteydenotot
- suostumukset tai kiellot
- kyselyihin ja tutkimuksiin annetut tiedot
- puhelutallenteet
- muut rekisteröidyn suostumuksella kerätyt tiedot
3) Potentiaalisten asiakkaiden tiedot: Potentiaalisista asiakkaista, kuten palveluistamme mahdollisesti kiinnostuneista henkilöistä tai entisistä asiakkaistamme, käsittelemme tyypillisesti tiedot nimestä, yhteystiedoista, iästä, sukupuolesta, äidinkielestä, arvosta tai ammatista sekä muusta tunnistetiedosta, kuten kohderyhmätiedosta. Entisistä asiakkaista voimme käsitellä myös aikaisempiin tilauksiin liittyviä tietoja. Potentiaalisista yritysasiakkaiden tai yhteistyökumppanien yhteyshenkilöistä käsittelemme lisäksi henkilön työtehtäviin liittyviä tietoja, kuten asema tai vastuualue yrityksessä.
4) Evästeillä ja muilla vastaavilla tekniikoilla palveluiden käytöstä havainnoidut tiedot: Keräämme evästeiden ja muiden vastaavien teknologioiden avulla automaattisesti tietoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään, kuinka paljon käyttäjiä palveluillamme on, millaiset sisällöt tai mainokset ovat suosittuja ja kuinka kauan käyttäjä sisältöjä tai mainoksia tarkastelee. Tietojen avulla voimme kehittää palveluitamme ja liiketoimintaamme, räätälöidä sisältöjä käyttäjän todennäköisten mielenkiinnonkohteiden mukaan, kohdentaa mainontaa ja markkinointiviestintää sekä ehkäistä ja tutkia väärinkäytöksiä. Näitä tietoja ovat mm.:
- palvelun ominaisuuksien käyttö- ja selaustiedot
- sivu, jolta käyttäjä on siirtynyt sivuillemme
- laitteen malli
- yksilöllinen laite- ja/tai evästetunniste
- selain ja selaimen versio
- IP-osoite
- istunnon aika ja kesto
- näytön tarkkuus ja käyttöjärjestelmä
5) Palveluiden käytöstä ja asiakastiedoista johdetut tiedot: Voimme päätellä analytiikan avulla palvelun havainnoiduista tiedoista ja/tai rekisteröidyn itse antamista tiedoista esimerkiksi rekisteröidyn mahdolliset kiinnostuksen kohteet ja segmentoida rekisteröidyn tietynlaisten käyttäjien ryhmään. Voimme yhdistää palveluiden käytöstä havainnoituja tietoja rekisteröidyn antamiin tietoihin, kun tunnistamme rekisteröidyn esimerkiksi hänen kirjautuessa digitaaliselle tilille tai saapuessa verkkosivustolle asiakas- tai markkinointisähköpostin kautta. Käytämme tietoja tilastointiin ja analysointiin, palveluiden ja liiketoiminnan kehittämiseen sekä sisältöjen, uutiskirjeiden, mainonnan ja markkinointiviestien räätälöintiin.
6) Muualta hankitut tiedot: Saatamme käyttää tietojen päivittämisessä ja rikastamisessa ulkopuolisia tietolähteitä, kuten Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton ylläpitämää ns. Robinson-rekisteriä, Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmää, Postin osoitetietojärjestelmää, puhelinyhtiöiden yhteystietorekistereitä ja muita vastaavia yksityisiä ja julkisia rekistereitä. Tietojen avulla voimme varmistaa, että rekisteröityä kohdellaan virheettömien ja ajantasaisten tietojen perusteella sekä erilaisten rikasteiden avulla räätälöidä tarjoomaamme yhä paremmin rekisteröidyn ennakoituja mielenkiinnon kohteita vastaavaksi. Journalistisia tarkoituksia varten saatamme hankkia henkilötietoja useista eri lähteistä.
Mikäli käsittelemme tietoja muuhun kuin edellä mainittuihin tarkoituksiin, varmistamme, että käsittely on yhteensopivaa sen tarkoituksen kanssa, jota varten tiedot alun perin kerättiin.
- Millä perusteella henkilötietoja käsitellään?
Käsittelemme tietoa seuraavilla tietosuojalainsäädäntöön pohjautuvilla perusteilla:
Sopimus: Käsittelemme rekisteröidyn tietoja täyttääksemme sopimuksen palvelusta tai tuotteesta, jonka rekisteröity on tilannut. Ilman edellä mainittuja tietoja emme voi tarjota palveluitamme rekisteröidyn pyynnön mukaisesti, käsitellä tilauksia, mahdollistaa kirjautumista digitaaliselle tilille, varmentaa asiakastapahtumia, pitää yhteyttä tilaajaan sopimukseen liittyvissä asioissa, tarjota teknistä tukea tai laskuttaa palveluitamme.
Suostumus: Voimme käsitellä rekisteröidyn tietoja tehdäksemme sähköisiä markkinointitoimenpiteitä tai luovuttaaksemme yhteystietoja valikoitujen kumppanien suoramarkkinointitoimenpiteitä varten. Voimme myös pyytää rekisteröidyn suostumuksen siinä tilanteessa, että käsittelyn tarkoitukset muuttuisivat. Lisäksi evästeitä asetetaan pääosin rekisteröidyn suostumukseen perustuen.
Oikeutettu etu: Käsittelemme tietoja liiketoiminnan ja asiakaspalvelun kehittämiseen, arvontojen, kilpailujen, tapahtumien ja tutkimusten toteuttamiseen, väärinkäytösten estämiseen ja selvittämiseen sekä virheiden korjaamiseen, mainosten ja sisällön tekniseen jakeluun, yleisömittaukseen, tietoturvan takaamiseen, oikeudellisten vaateiden esittämiseen ja puolustamiseen, palveluidemme käytön analysointiin sekä profilointiin ja segmentointiin ja niiden pohjalta tapahtuvaan sisällön tai viestinnän personointiin sekä puhelimitse tai postitse tapahtuvaan taikka työtehtävien perusteella kohdistettuun markkinointiin. Käsittelemme tietoja Mediakonserni Keskisuomalaisen sisällä ja lisäksi saatamme luovuttaa henkilötietoja valikoiduille kolmansille osapuolille esimerkiksi markkinointia, mielipide- ja markkinatutkimuksia ja Menoinfo-tapahtumakalenteria varten. Käsittelemme myös yritysasiakkaidemme edustajien tietoja ko. yrityksen kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvan asiallisen yhteyden nojalla. Nämä tarkoitukset ovat liiketoimintamme kannalta välttämättömiä sekä perusteltuja rekisteröidyn ja Mediakonserni Keskisuomalaisen välisen asiallisen yhteyden perusteella ja siten oikeutetun etumme mukaisia. Ottaen huomioon käsiteltävien tietojen luonteen, käyttötarkoitukset sekä rekisteröidyn ja Mediakonserni Keskisuomalaisen välisen suhteen, katsomme, ettei käsittely ole ristiriidassa rekisteröidyn perusoikeuksien tai -vapauksien kanssa. Rekisteröity voi vastustaa käsittelyä, esimerkiksi kieltäytyä markkinointiviestinnän tai uutiskirjeen vastaanottamisesta, milloin tahansa.
Lakisääteinen velvoite: Voimme olla velvoitettuja säilyttämään joitakin rekisteröidyn henkilötietoja noudattaaksemme kirjanpito- tai muuta pakottavaa lainsäädäntöä. Tällöin käsittely perustuu lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen.
- Kuinka kauan henkilötietoja säilytetään?
Säilytämme rekisteröidyn henkilötietoja vain niin kauan kuin on tarpeen yllä määriteltyjen tarkoitusten toteuttamiseksi kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Rekisteröity voi myös itse vaikuttaa tietojen säilytysaikaan alla kohdassa 5 kuvattujen vaikutusmahdollisuuksien kautta.
Säilytämme asiakkaan tietoja pääsääntöisesti 48 kuukauden ajan tilauksen päättymisestä, jotta voimme lähettää asiakkaalle aiempaan tilaus- tai ostoshistoriaan tai pääteltyihin mielenkiinnonkohtaisiin perustuvia tarjouksia, mahdollistaa palveluiden helpon uudelleenaktivoimisen, käyttää tietoja palveluidemme kehittämiseen sekä vastata mahdollisiin reklamaatioihin.
Potentiaalisten asiakkaiden tietoja säilytetään markkinointitarkoituksiin tyypillisesti niin kauan kuin henkilö ei ole kieltäytynyt vastaanottamasta markkinointiviestintää, eivätkä tiedot ole muutoin vanhentuneet. Henkilö voi halutessaan kieltäytyä markkinoinnista milloin tahansa tai pyytää tietojensa poistamista.
Voimme olla velvoitettuja säilyttämään joitakin henkilötietoja noudattaaksemme kirjanpito- tai muuta pakottavaa lainsäädäntöä myös asiakassuhteen tai muun henkilötietojen käsittelyperusteen päättymisen jälkeen. Laskutustietoja säilytetään tyypillisesti seitsemän vuoden ajan.
- Käytetäänkö sivustoilla evästeitä ja mitä ne ovat?
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valitut yhteistyökumppanit voivat tallentaa laitteelle tietoja, kuten evästeitä ja laitetunnisteita, ja käyttää tietoja käyttäjälle esitettyihin tarkoituksiin. Evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla voidaan kerätä tietoja siitä, miten ja milloin verkkopalveluja käytetään, ja näin voidaan palveluja kehittää edelleen käyttäjäystävällisemmiksi.
Eväste on tiedosto, joka tallennetaan käyttäjän selaimeen. Evästeiden käyttöön perustuvat tekniikat muun muassa mahdollistavat sen, että käyttäjän ei halutessaan tarvitse syöttää käyttäjätunnuksia ja salasanoja joka kerta uudelleen. Evästetiedosto sisältää nimettömän tunnisteen, jota käytetään selaimen yksilöintiin ja palvelujen käytön seurantaan. Sovelluksissa käytössä on evästettä vastaava laitekohtainen mobiilitunniste.
Evästeet voivat säilyä käyttäjän koneella siihen saakka, kunnes ne poistetaan. Käytössä on myös istuntokohtaisia evästeitä, jotka vanhentuvat käyttäjän vierailun (eli istunnon) päätyttyä. Ns. ensimmäisen osapuolen evästeet ovat pääasiallisesti osoitepalkissa näkyvän sivuston asettamia. Näiden lisäksi palveluissamme käytetään ns. kolmansien osapuolien, kuten mainosverkostojen, mittaus- ja seurantapalveluiden tarjoajien, mainosteknologiatarjoajien sekä sosiaalisen median palveluiden, evästeitä.
Noudatamme alan itsesääntelyperiaatteita. Olemme sitoutuneet IAB Europen läpinäkyvyyttä ja suostumusta koskevaan viitekehykseen (Trasparency & Consent Framework) ja noudatamme sen periaatteita. Käytämme suostumustenhallintamekanismia (Consent Management Platform), jonka tunnistenumero on 302.
Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Nämä evästeet ovat käytössä aina. Lisäksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valitut yhteistyökumppanit käyttävät evästeitä seuraaviin tarkoituksiin:
- Analytiikka ja yleisömittaus: Nämä evästeet auttavat meitä laskemaan sivustollamme vierailevat kävijät ja ymmärtämään, miten sivustoamme käytetään. Kumppaneitamme ovat:
-
- Hotjar
- Käyttäytymisanalytiikan työkalu
- Lue lisää: https://www.hotjar.com/privacy
- Chartbeat
- Hotjar
- Sisältöanalyysityökalu, jonka avulla voimme tarkastella kullakin sivustollamme parhaillaan olevien selainten määrää sekä sivustolla liikkumista.
- Lue lisää: https://chartbeat.com/privacy/
-
- Google
- Google Inc.:n tarjoama verkkoanalytiikkapalvelu Google Analytics, jonka avulla analysoimme verkkosivustojemme käyttöä sekä kehitämme verkkosivustojamme käyttäjiä yhä paremmin palvelevaksi. Googlen työkalujen käyttämiin evästeisiin tallennettavat tiedot lähetetään edelleen tallennettaviksi Googlen palvelimiin eri puolilla maailmaa. Tästä johtuen kyseisiä tietoja voidaan käsitellä palvelimilla, jotka sijaitsevat muualla kuin käyttäjän asuinmaassa. Saamiensa tietojen avulla Google arvioi käyttäjän tapaa selata sivujen sisältöä ja laatii yhteenvetoraportteja sivuston käytöstä. Lisäksi Google laatii selvityksiä sivustojen yhteydessä tarjottavista palveluista ja tuottaa internetin käyttöä koskevia tilastoja. Google voi myös välittää tietoja kolmansille osapuolille, jos lainsäädäntö sitä edellyttää, tai tapauksissa, joissa kolmas osapuoli käsittelee tietoa Googlen toimeksiannosta.
- Lue lisää: https://policies.google.com/privacy?hl=fi
- Google
- Mainonnan kohdentaminen: Näiden evästeiden avulla voidaan kerätä tietoa siitä, millaisista sisällöistä ja tuotteista olet kiinnostunut. Evästeiden avulla voidaan muodostaa profiili kiinnostuksenkohteistasi ja kohdentaa sinulle mainoksia. Kumppaneitamme ovat:
-
- Facebook
- Facebook-tuotteiden tarjoaminen, suojaaminen ja parantaminen, sisällön mukauttaminen, mainosten räätälöinti ja analysointi
- Lue lisää: https://fi-fi.facebook.com/policies/cookies/
- Twitter
- Yhteisö- ja mikroblogipalvelu
- Lue lisää: https://twitter.com/en/privacy
- Play Ads:
- Mainostyökalu
- Lue lisää: http://playadmediagroup.com/privacy-data-protection/. Opt-out: https://delivery.adten.eu/client/info
- Facebook
IAB Europen läpinäkyvyyttä ja suostumusta koskevaan viitekehykseen (Transparency & Consent Framework) sitoutuneet kumppanit ovat lueteltu evästeasetuksissa. Ko. kumppanit käyttävät evästeitä ja niillä kerättyjä tietoja seuraaviin käyttötarkoituksiin:
- Tavallisten mainosten valinta: Tavallisten mainosten valitsemiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat käyttää reaaliaikaisia tietoja kontekstista, kun mainos näytetään, mukaan lukien sisältöä ja laitetta koskevat tiedot, kuten laitetyyppi ja ominaisuudet, selaimen tiedot (user-agent), URL-osoite ja IP-osoite, käyttää käyttäjän likimääräisiä sijaintitietoja, määrittää, kuinka usein mainokset näytetään käyttäjälle, määrittää järjestyksen, jossa mainokset näytetään käyttäjälle, estää mainosta näkymästä sopimattomassa toimituksellisessa kontekstissa (joka ei ole brändin kannalta turvallinen). Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi käyttää näitä tietoja muodostaakseen personoidun mainosprofiilin tulevien mainosten valintaa varten. Likimääräinen tarkoittaa epätarkkaa sijaintia, jonka säde on vähintään 500 metriä.
- Personoidun mainosprofiilin muodostaminen: Personoidun mainosprofiilin muodostamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat kerätä käyttäjää koskevia tietoja, kuten tietoja käyttäjän toiminnasta, sivustojen tai sovellusten selaushistoriasta, kiinnostuksen kohteista, demografisista tekijöistä tai sijainnista mainosprofiilin muodostamiseksi tai muokkaamiseksi kohdennettua mainontaa varten ja yhdistää näitä tietoja muihin aiemmin kerättyihin tietoihin, mukaan lukien yli sivustojen ja sovellusten kerättyihin tietoihin, mainosprofiilin muodostamiseksi tai muokkaamiseksi kohdennettua mainontaa varten.
- Personoitujen mainosten valinta: Personoitujen mainosten valitsemiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat valita personoituja mainoksia, jotka perustuvat käyttäjän mainosprofiiliin tai muihin käyttäjää koskeviin historiatietoihin, kuten aiempaan toimintaan, kiinnostuksen kohteisiin, sivustojen tai sovellusten selaushistoriaan, sijaintiin tai demografisiin tietoihin.
- Personoidun sisältöprofiilin muodostaminen: Personoidun sisältöprofiilin muodostamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat kerätä käyttäjää koskevia tietoja, kuten tietoja käyttäjän toiminnasta, kiinnostuksen kohteista, sivustojen tai sovellusten selailuhistoriasta, demografisista tekijöistä tai sijainnista sisältöprofiilin luomiseksi tai muokkaamiseksi personoitua sisältöä varten ja yhdistää näitä tietoja muihin aiemmin kerättyihin tietoihin, mukaan lukien yli sivustojen ja sovellusten kerättyihin tietoihin, sisältöprofiilin muodostamiseksi tai muokkaamiseksi sisällön personointia varten.
- Personoidun sisällön valinta: Personoidun sisällön valitsemiseksi Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat valita personoitua sisältöä, joka perustuu sisältöprofiiliin tai muihin käyttäjää koskeviin historiatietoihin, kuten aiempaan toimintaan, kiinnostuksen kohteisiin, sivustojen tai sovellusten selailuhistoriaan, sijaintiin tai demografisiin tietoihin.
- Mainonnan ja sen tehokkuuden mittaaminen: Mainoksen tehokkuuden mittaamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat mitata, näytettiinkö mainokset käyttäjälle ja miten, ja reagoiko käyttäjä niihin ja miten, laatia mainontaa ja sen vaikuttavuutta ja tehokkuutta koskevia raportteja, laatia raportteja mainontaan reagoineista käyttäjistä käyttämällä tietoja, jotka kerättiin käyttäjien reagoidessa kyseiseen mainontaan, laatia raportteja julkaisijoille heidän sivustoilla tai sovelluksissa esitetyistä mainoksista, mitata, näytetäänkö mainosta sopivan (brändille turvallisen) toimituksellisen kontekstin yhteydessä, määrittää prosentuaalinen osuus mainoksesta, joka on ollut mahdollista nähdä, ja tämän mahdollisuuden kesto sekä yhdistää näitä tietoja muihin aiemmin kerättyihin tietoihin, mukaan lukien yli sivustojen ja sovellusten kerättyihin tietoihin. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi käyttää yleisöpaneeleista tai muista vastaavista saatuja tietoja mainonnan mittaustietoina ilman erillistä laillista perustetta markkinatutkimusten käyttämiselle käyttäjäymmärryksen luomiseksi.
- Sisällön ja sen tehokkuuden mittaaminen: Sisällön tehokkuuden mittaamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat mitata ja raportoida, kuinka sisältö näytettiin käyttäjälle, ja kuinka käyttäjä reagoi sisältöön, laatia raportteja käyttämällä suoraan mitattavissa olevia tai tiedossa olevia tietoja käyttäjistä, jotka reagoivat sisältöön. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi mitata, näytettiinkö mainokset ja kuinka ne (natiivimainonta mukaan lukien) näytettiin käyttäjälle, ja reagoiko käyttäjä niihin ja miten käyttää yleisöpaneeleista tai muista vastaavista saatuja tietoja mainonnan mittaustietoina ilman erillistä laillista perustetta markkinatutkimusten käyttämiselle käyttäjäymmärryksen luomiseksi.
- Markkinatutkimusten soveltaminen käyttäjäymmärryksen luomiseksi: Käyttämällä markkinatutkimuksia käyttäjäymmärryksen luomiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat laatia yleisöpaneeleista tai muista vastaavista saatujen tietojen avulla mainostajille tai niiden edustajille koottuja raportteja mainosten tavoittamista yleisöistä, laatia yleisöpaneeleista tai muista vastaavista saatujen tietojen avulla julkaisijoille koottuja raportteja yleisöistä, joille julkaisijoiden sivustoilla ja sovelluksissa oleva sisältö ja/tai mainokset näytettiin tai jotka reagoivat tähän sisältöön ja/tai mainoksiin sekä yhdistää muita käyttäjää koskevia tietoja (offline-tiedot) verkkokäyttäytymistä koskeviin tietoihin (online-tiedot) markkinatutkimuksia varten käyttäjäymmärryksen luomiseksi, jos kumppanit ovat ilmoittaneet sovittavansa yhteen ja yhdistävänsä muita käyttäjiä koskevia tietoja verkkokäyttäytymistietoihin. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi mitata sellaisten mainosten tehokkuutta, jotka näytettiin tietylle käyttäjälle tai joihin käyttäjä reagoi, ellei toimittajalla ole erillistä laillista perustetta mainonnan tehokkuuden mittaamiseen tai mitata, mitä sisältöä tietylle käyttäjälle näytettiin ja kuinka hän reagoi siihen, ellei toimittajalla ole erillistä laillista perustetta sisällön tehokkuuden mittaamiseen.
- Tuotekehitys: Tuotekehitystä varten Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat käyttää tietoja parantaakseen olemassa olevia tuotteitaan uusilla ominaisuuksilla tai kehittääkseen uusia tuotteita ja luoda uusia matemaattisia malleja ja algoritmeja koneoppimisen avulla. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi toteuttaa tämän tarkoituksen perusteella muuta sellaista tietojenkäsittelyä, joka sallitaan jotain muuta tarkoitusta varten.
- Tietoturva, väärinkäytösten ehkäisy ja virheiden korjaaminen: Turvallisuuden varmistamiseksi, väärinkäytösten ehkäisyyn ja virheiden korjaamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat varmistaa, että tietojen siirtäminen tapahtuu turvallisesti, havaita ja ehkäistä vahingollisia, petollisia, virheellisiä tai laittomia toimia sekä varmistaa järjestelmien ja prosessien asianmukaisen ja tehokkaan toiminnan, mukaan lukien järjestelmien ja sallittuihin tarkoituksiin käytettyjen prosessien suorituskyvyn valvominen ja tehostaminen. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi suorittaa tämän tarkoituksen perusteella muuta tiedonkäsittelyä, joka sallitaan muun tarkoituksen perusteella. Tiedot, joita kerätään ja käytetään turvallisuuden varmistamiseksi, väärinkäytösten ehkäisyyn ja virheiden korjaamiseksi saattavat sisältää automaattisesti lähetettäviä, laitteen tunnistavia ominaisuuksia, tarkkoja sijaintitietoja, ja tietoa, jota saadaan skannaamalla aktiivisesti laitteen ominaisuuksia sen tunnistamista varten.
- Mainonnan tai sisällön tekninen jakelu: Tietojen teknistä jakelua varten ja teknisiin pyyntöihin vastaamiseksi Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat käyttää käyttäjän IP-osoitetta välittääkseen teknisesti mainoksen internetin kautta, siirtää käyttäjän mainostajan sivulle käyttäjän reagoidessa mainokseen, käyttää käyttäjän IP-osoitetta välittääkseen sisältöä internetin kautta, siirtää käyttäjän mainostajan sivulle käyttäjän reagoidessa sisältöön sekä käyttää laitteen tyyppiä ja ominaisuuksia koskevia tietoja mainosten tai sisällön tekniseen jakeluun, esim. oikean kokoisen mainoksen tai videotiedoston jakamiseksi laitteen tukemassa muodossa. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi suorittaa tämän tarkoituksen perusteella muuta tiedonkäsittelyä, joka sallitaan muun tarkoituksen perusteella.
Toteuttaessaan edellä mainittuja tarkoituksia Mediakonserni Keskisuomalainen ja kumppanit hyödyntävät seuraavia ominaisuuksia:
- Muiden tietojesi yhdistäminen verkkokäyttäytymistäsi koskeviin tietoihin: Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat yhdistää muita tietojasi (offline-tiedot) kerättyihin verkkokäyttäytymistä koskeviin tietoihin (online-tiedot) yhden tai useamman tarkoituksen tai erikoistarkoituksen tueksi.
- Eri laitteiden yhdistäminen toisiinsa: Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat suoraan määrittää, että kaksi tai useampi laitetta kuuluu samalle käyttäjälle tai kotitaloudelle, todennäköisyyden perusteella määrittää, että kaksi tai useampi laitetta kuuluu samalle käyttäjälle tai kotitaloudelle sekä aktiivisesti skannata laitteen ominaisuuksia todennäköisyyteen perustuvaa tunnistamista varten, jos käyttäjät ovat antaneet toimittajille luvan aktiivisesti skannata laitteen ominaisuuksia tunnistamista varten.
- Automaattisesti lähetettävien laitetietojen käyttö laitteiden tunnistamisessa: Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat luoda tunnistimen perustuen dataan, jota laite lähettää automaattisesti, kuten IP-osoite tai selaimen tiedot (user-agent) sekä käyttää tunnistetta udelleen tunnistaakseen laitteen. Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit eivät voi luoda käyttäjästä tunnisteen käyttäen tietoja, joita on kerätty skannaamalla aktiivisesti tiettyjä laitteen ominaisuuksia, kuten asennettuja fontteja ja näytön resoluutiota, ellei käyttäjä ole erikseen antanut lupaa laitteen ominaisuuksien aktiiviseen skannaamiseen tunnistamista varten tai käyttää tunnistetta uudelleen tunnistaakseen laitteen.
Lisäksi käytössä ovat seuraavat erityisominaisuudet:
- Tarkkojen sijaintitietojen käyttö: Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat kerätä ja käsitellä tarkkoja sijaintitietoja yhden tai useamman tarkoituksen tueksi. tarkat sijaintitiedot tarkoittavat, että käyttäjän sijainnin tarkkuutta koskevia rajoituksia ei ole; sijainti voidaan määrittää muutaman metrin tarkkuudella. Sijaintitietojen hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että olet antanut suostumuksen sijaintietojen käyttöön sijaintilupabannerin ja selaimen/laitteen sijainkyselyn kautta.
- Laitteen ominaisuuksien aktiivinen skannaus tunnistamista varten: Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen kumppanit voivat luoda tunnisteen käyttäen tietoja, joita on kerätty skannaamalla aktiivisesti tiettyjä laitteen ominaisuuksia, kuten asennettuja fontteja ja näytön resoluutiota sekä käyttää tällaista tunnistetta laitteen tunnistamiseksi uudelleen.
Välttämättömät evästeet mahdollistavat erilaisia toiminnollisuuksia, kuten sisäänkirjautumisen, ostoskoritoiminnallisuuden ja erilaiset sivustokohtaiset asetukset sekä ovat välttämättömiä tietoturvan takaamiseksi, väärinkäytösten ehkäisemiseksi, virheiden korjaamiseksi, mainonnan ja sisällön jakelemiseksi sekä online-yleisöjen viralliseksi mittaamiseksi. Näitä tarkoituksia varten asetetut evästeet ovat aina käytössä, ellei käyttäjä estä evästeitä selaimen asetusten avulla.
Muut, ns. ei-välttämättömät evästeet asetetaan käyttäjän suostumuksella. Samoin suostumusta pyydetään tarkkojen sijaintitietojen käyttöön ja laitteen ominaisuuksien aktiivista skannaamista tunnistamista varten. Evästesuostumuksen voi antaa, olla antamatta tai peruuttaa evästevalinnoissa. Sijaintietoihin liittyvän suostumuksen voi myös antaa erillisen sijaintilupabannerin ja/tai laitteen tai selaimen sijaintikyselyn kautta. Sijaintitietoihin liittyvän suostumuksen voi peruuttaa laitteen tai selaimen asetuksista. Suostumusvalinnat koskevat sitä sivustoa, jolla valinnat on tehty.
Evästevalinnoissa informoiduin tavoin, osa evästeillä kerättyjen tietojen käyttötarkoituksista perustuu käyttäjän suostumuksen ohella oikeutettuun etuun. Käyttäjä voi tarkastella oikeutettuun etuun liittyviä kumppaneita ja käyttötarkoituksia evästevalinnoissa. Lisätietoja kunkin kumppanin oikeutettuun etuun perustuvasta käsittelystä saa myös niiden tietosuojaselosteista.
Mediakonserni Keskisuomalainen käyttää JavaScriptiä mainonnan estämiseen tarkoitettujen lisäosien käytön havaitsemiseen verkkoselaimissa. Sitä käytetään yleisesti myös verkkosivujen lähdekoodissa. Mainonnan estämisen havainnointiin tarkoitettu JavaScript-koodi jäljittelee mainosta ja vahvistaa, että se näytetään käyttäjän laitteella. Mitään tietoja ei tallenneta käyttäjien laitteille eikä henkilökohtaisia tietoja käsitellä. Jos käyttäjä käyttää mainonnanesto-ohjelmaa, häneen saatetaan olla yhteydessä mainonnanestoa koskien ja/tai muokata hänelle tarjottavaa sisältöä.
Käyttäjä voi hallinnoida evästeitä jäljempänä kohdassa 5 kuvatuin tavoin.
- Millaisia vaikutusmahdollisuuksia rekisteröidyllä on?
Olemme sitoutuneita tarjoamaan valinta- ja hallintamahdollisuuksia tietosuojaan liittyen. Alla listaamme erilaisia tapoja, joilla rekisteröity voi vaikuttaa tietojen keräämiseen ja käsittelyyn:
- Pääsyoikeus: Rekisteröidyllä on oikeus saada vahvistus siitä, että häntä koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei käsitellä. Jos henkilötietoja käsitellään, rekisteröidyllä on oikeus saada pääsy henkilötietoihin edellyttäen, että tietojen antaminen ei vaikuta haitallisesti muiden oikeuksiin ja vapauksiin.
- Tietojen korjaaminen ja poistaminen: Rekisteröidyn pyynnöstä oikaisemme, täydennämme tai poistamme käsittelyn tarkoituksen kannalta virheelliset, puutteelliset tai vanhentuneet henkilötiedot.
- Tietojen siirtäminen: Rekisteröity voi saada siirretyksi antamansa henkilötiedot, joita käsittelemme automaattisesti suostumuksen tai sopimuksen perusteella.
- Suoramarkkinoinnin ja siihen liittyvän profiloinnin kielto-oikeus: Rekisteröidy voi milloin tahansa kieltää tietojensa luovuttamisen ja käsittelyn suoramarkkinointia varten painamalla viestin lopussa olevaa linkkiä tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.
- Vastustamis- ja rajoittamisoikeus: Rekisteröity voi vastustaa käsittelyä, joka perustuu oikeutettuun etuun, henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa käsittelyä rajoitetaan siksi ajaksi, kun arvioidaan perusteita vastustaa käsittelyä. Käsittelyä voidaan rajoittaa myös mm. silloin, kun rekisteröity kiistää henkilötietojen paikkansapitävyyden, jolloin käsittelyä rajoitetaan ajaksi, jonka kuluessa voimme varmistaa tietojen paikkansapitävyyden.
- Suostumuksen peruuttaminen: Rekisteröity voi peruuttaa antamansa suostumuksen milloin tahansa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme tai muilla erikseen tarjotuin keinoin.
- Valitusoikeus: Rekisteröity voi tehdä valituksen viranomaiselle (www.tietosuoja.fi), mikäli hän katsoo, että henkilötietoja on käsitelty tämän tietosuojalausekkeen ja kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön vastaisesi. Evästeiden osalta valvova viranomainen on Traficom (www.traficom.fi).
Rekisteröidyn pyynnöt arvioidaan tapauskohtaisesti. Voimme säilyttää ja käyttää rekisteröidyn henkilötietoja, jos se on tarpeen lainsäädännön velvoitteiden noudattamiseksi, riita-asioiden ratkaisemiseksi tai sopimusten täytäntöönpanemiseksi. Pyydämme oikeuksien käyttämiseksi todentamaan henkilöllisyyden, jotta voimme varmistua siitä, että annamme henkilötietoja vain sille henkilölle, jota ne koskevat. Oikeuksien käyttämiseksi pyydämme käyttämään lomakkeita, jotka löydät kohdasta 11 ”Mihin voin ottaa yhteyttä” taika ottamaan yhteyttä palvelukohtaiseen asiakaspalveluun.
Lisäksi käyttäjä voi tehdä seuraavia evästeisiin sekä sijaintiperusteisiin palveluihin liittyviä valintoja:
- Palveluidemme evästevalinnat: Käyttäjällä on mahdollisuus tehdä evästevalintoja, kun hän saapuu sivustolle ensimmäisen kerran. Tutustuttuaan sivuston asettamiin evästeisiin käyttäjä voi antaa suostumuksen tai muokata evästeasetuksiaan, kuten kieltäytyä suostumuksen antamisesta tai vastustaa evästeillä kerättyjen henkilötietojen käsittelyä, joka perustuu oikeutettuun etuun. Sovelluksen käyttäjälle kerrotaan vastaavista käyttöehdoista kirjautumisen yhteydessä. Käyttäjä voi muuttaa evästevalintojaan, kuten peruuttaa antamansa suostumuksen, milloin tahansa painamalla sivustonavigaatiossa painiketta ”Evästevalinnat”.
- Evästeiden tyhjentäminen ja mainostunnisteen nollaaminen: Käyttäjä voi tyhjentää evästeet selaimen asetuksista taikka nollata mobiilitunnisteen laitteen asetuksista. Tyhjentämällä evästeet tai mobiilitunnisteen käyttäjä vaihtaa tunnistetta ja nollaa hänestä muodostetun profiilin.
- Evästeiden estäminen: Käyttäjä voi kokonaan estää evästeet selaimen asetuksista, mutta tämä voi estää sivustoa ja sovellusta toimimasta suunnitellulla tavalla.
- Google Analyticsin käytön estäminen: Käyttäjä estää sivuston tietojen käyttämisen Google Analyticsissa asentamalla Google Analyticsin käytön estävän selaimen lisäosan. Tämä lisäosa estää verkkosivustoilla käynnissä olevaa Google Analyticsin JavaScriptia (ga.js, analytics.js ja dc.js) jakamasta sivuston käyntitietoja Google Analyticsille.
- Sijaintisuostumuksen peruuttaminen: Käyttäjällä on mahdollisuus antaa tai olla antamatta suostumusta sijaintiperusteisten palveluiden, kuten sijaintiin perustuvan mainonnan tai sisällön, vastaanottamiseen sijaintilupabannerin ja/tai laitteen tai selaimen sijaintikyselyn kautta. Sijaintitietoihin liittyvän suostumuksen voi peruuttaa laitteen tai selaimen asetuksista.
Evästeitä koskevat asetukset ovat aina selainkohtaisia ja mobiilitunnisteita koskevat asetukset laitekohtaisia. Halutut asetukset on tästä syystä tehtävä jokaisessa käytetyssä selaimessa ja/tai laitteessa erikseen.
- Luovutetaanko tai siirretäänkö henkilötietoja kolmansille osapuolille?
Emme myy, vuokraa, siirrä tai luovuta henkilötietoja kolmansille osapuolille muissa kuin alla esitetyissä tapauksissa:
- Mediakonserni Keskisuomalainen: Voimme luovuttaa rekisteröidyn henkilötietoja Mediakonserni Keskisuomalaisen sisällä. Mediakonserni Keskisuomalaiseen kulloinkin kuuluvat yhtiöt ovat nähtävillä täällä.
- Menoinfo-tapahtumakalenteri: Voimme luovuttaa tapahtumakalenteriin ilmoittaneen käyttäjän yhteystiedot yhteydenpitotarkoituksiin organisaatiolle (esimerkiksi alueelliselle mediayhtiölle, kunnalle tai maakuntaliitolle), joka on suoraan tai välillisesti Mediakonserni Keskisuomalaisen Menoinfo-kalenteripalvelun asiakas sekä ylläpitää ja hyödyntää tapahtumatietoja omalla toimialueellaan.
- Suostumus: Voimme luovuttaa rekisteröidyn tietoja kolmansille osapuolille, mikäli rekisteröity on antanut siihen suostumuksensa.
- Viranomaiset: Voimme luovuttaa rekisteröidyn henkilötietoja toimivaltaisten viranomaisten tai muiden tahojen esittämien vaatimusten edellyttämällä, kulloinkin voimassaolevaan lainsäädäntöön perustuvalla, tavalla.
- Tutkimus ja tuotekehitys: Voimme luovuttaa tietoja tieteellistä tai historiallista tutkimusta sekä tuotekehitystä varten edellyttäen pääsääntöisesti, että tiedot on muutettu sellaiseen muotoon, että tiedon kohde ei enää ole niistä tunnistettavissa.
- Mainonnan kohderyhmät: Mainostilan ostaminen ja myynti tapahtuu tyypillisesti automaattisesti ja reaaliaikaisesti ohjelmistoja hyödyntäen.
- Mainostaja-asiakkaat ja niiden kumppanit käyttävät Mediakonserni Keskisuomalaisen sivustoilta kerättyä tietoa tehdäkseen ostopäätöksen mainostilasta sekä mitatakseen kampanjan tuloksia. Voimme myös antaa pääsyn kohderyhmätietoihin, jotta mainostaja voi mainostaa tuotteitaan tai palveluitaan niistä todennäköisesti kiinnostuneelle ryhmälle. Tiedoista ei voida tunnistaa yksittäistä käyttäjää henkilökohtaisesti.
- Kohderyhmien luovuttamisen lisäksi mainonnan kohderyhmiä voidaan hyödyntää Mediakonserni Keskisuomalaisen verkoston ulkopuolella siten, että kumppani käsittelee Mediakonserni Keskisuomalaisen asiakkaiden tietojen henkilötietojen käsittelijänä. Esimerkiksi Facebookin mukautetut kohderyhmät muodostetaan siten, että rekisteröidyn sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron perusteella luodaan selaimessa salattu tunniste, jota verrataan Facebookin salattuihin tunnisteisiin. Näin voidaan kohdentaa mainontaa Facebookissa Mediakonserni Keskisuomalaisen asiakkaille taikka luoda kohderyhmiä, jotka muistuttavat Mediakonserni Keskisuomalaisen asiakkaiden profiileja. Mediakonserni Keskisuomalainen ei saa tietoa siitä, mitkä Facebookille välitetyt tunnisteet päätyvät lopulliseen kohderyhmään ja mille tunnisteille ei löydy Facebookista vastinetta. Facebook ei puolestaan saa Mediakonserni Keskisuomalaiselta tietoa siitä, kuka tunnisteen takana on. Mukautettuihin kohderyhmiin voi vaikuttaa Facebookin kautta täällä.
- Yritysjärjestelyt: Mikäli ostamme, fuusioimme tai muutoin järjestelemme liiketoimintaamme, rekisteröidyn henkilötietoja voidaan luovuttaa ostajille ja näiden neuvonantajille.
- Mielipide- ja markkinatutkimukset: Voimme luovuttaa asiakkaan henkilötietoa mielipide- ja markkinatutkimuksiin, ellei asiakas ole tätä kieltänyt.
- Perintä ja oikeusvaateet: Voimme luovuttaa henkilötietoja kolmansille, jos se on tarpeen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi, mahdollisten rikkomusten tutkimiseksi taikka oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.
- Yhteistyökumppanit: Voimme luovuttaa rekisteröidyn henkilötietoja palveluidemme toteuttamiseksi esimerkiksi lehtien logistiikkaprosessiin liittyviä palveluita tarjoaville yhteistyökumppaneillemme, kuten Postille.
Käytämme tietojen käsittelyssä alihankkijoita, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että tietoja käsitellään kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön ja tämän tietosuojalausekkeen mukaisesti.
Emme pääsääntöisesti siirrä tietoja EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle. Jos siirrämme tiedot EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle, huolehdimme henkilötietojen suojan riittävästä tasosta muun muassa sopimalla henkilötietojen luottamuksellisuuteen ja käsittelyyn liittyvistä asioista lainsäädännön edellyttämällä tavalla, esimerkiksi Euroopan komission hyväksymiä vakiosopimuslausekkeita käyttäen, ja muuten siten, että henkilötietojen käsittely tapahtuu tämän tietosuojalausekkeen mukaisesti.
- Miten henkilötietoni suojataan?
Käytämme tarpeellisia teknisiä ja organisatorisia tietoturvakeinoja henkilötietojen suojaamiseksi oikeudetonta pääsyä, luovuttamista, hävittämistä tai muuta oikeudetonta käsittelyä vastaan. Tällaisia keinoja ovat muun muassa palomuurien, salaustekniikoiden, turvallisten laitetilojen käyttö, asianmukainen kulunvalvonta, hallittu käyttöoikeuksien myöntäminen ja niiden käytön valvonta, salaustekniikoiden käyttö, henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan henkilöstön ohjeistaminen sekä alihankkijoiden huolellinen valinta.
Pyydämme huomioimaan, että verkkopalvelut eivät ole täysin tietoturvallisia. Rekisteröity vastaa omien tietojärjestelmiensä tietoturvan asianmukaisesta hoitamisesta.
- Käsitelläänkö palveluissa lasten henkilötietoja?
Palvelumme ei ole suunnattu lapsille, vaan palveluihimme voivat rekisteröityä vain täysi-ikäiset henkilöt. Emme tietoisesti käsittele lasten henkilötietoja tai muodosta käyttäjistämme vain lapsia koskevia kohderyhmiä.
- Miten Mediakonserni Keskisuomalainen toimii yhteisrekisterinpitäjänä?
Keskisuomalainen Oyj ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat julkaisutoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat yhteisrekisterinpitäjiä eli ne määrittävät yhdessä henkilötietojen käsittelytarkoitukset ja keinot tässä tietosuojalausekkeessa kuvattujen henkilötietojen käsittelyn osalta. Yhteisrekisterinpitäjät informoivat rekisteröityjä henkilötietojen käsittelystä tämän tietosuojalausekkeen kautta. Rekisteröity voi oikeuksiensa käyttämiseksi olla yhteydessä mihin tahansa alla mainittuun yhtiöön, mutta suosittelemme mutta suosittelemme käyttämään kohdassa 11 mainittua lomaketta ja toimittamaan sen sähköpostitse osoitteeseen tai postitse osoitteeseen Keskisuomalainen Oyj, Asiakaspalvelu-Tietosuojapyynnöt, PL 159, 40101 Jyväskylä.
Yhteisrekisterinpitäjät:
- Keskisuomalainen Oyj
- Etelä-Suomen Media Oy
- Keski-Suomen Media Oy
- Savon Media Oy
- Hämeen Media Oy
- Väli-Suomen Media Oy
- Kaakon Viestintä Oy
- Hämeen Sanomat Oy
Muut yhtiöt, jotka ovat itsenäisiä rekisterinpitäjiä löytyvät tästä linkistä.
Lisäksi yksittäiset yhtiöt toimivat yhteisrekisterinpitäjänä silloin, kun ne ylläpitävät sivua Facebookissa. Mediakonserni Keskisuomalaisen Facebook-sivujen kävijätietojen osalta Facebook ja Mediakonserni Keskisuomalainen ovat yhteisrekisterinpitäjiä. Saat lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Facebookin tietosuojakuvauksesta. Näemme Facebook-sivujemme tykkääjien ja kommentoijien tiedot käyttäjien itse määrittämien yksityisyysasetusten mukaisesti. Lisäksi käsittelemme tilastotietoja mm. Facebook-sivujemme tykkäyksistä ja vierailuista, julkaisuidemme näkyvyydestä sekä julkaisuidemme tavoittaneiden henkilöiden demografiaprofiileista. Emme yhdistä näitä tietoja muihin tässä tietosuojalausekkeessa kuvattuihin tietoihin, emmekä voi tilastotietojen avulla tunnistaa yksittäistä henkilöä.
- Voidaanko tätä tietosuojalauseketta muuttaa?
Kehitämme palvelujamme jatkuvasti ja pidätämme itsellämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojalauseketta ilmoittamalla siitä palveluissamme. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön muuttumiseen. Suosittelemme tutustumaan tietosuojalausekkeen sisältöön säännöllisesti.
Lauseke on päivitetty viimeksi 6.5.2022.
Suurin muutos aiempaan versioon verrattuna:
- Lisätty informaatiota yhteisrekisterinpitäjyydestä, mm. siitä, että Hämeen Sanomat Oy on 1.6.2022 alkaen osa Mediakonserni Keskisuomalaisen keskitettyä tietojenkäsittelyä ja yhteisrekisterinpitäjä muiden julkaisutoimintaa harjoittavien konserniyhtiöiden kanssa.
- Mihin rekisteröity voi ottaa yhteyttä?
Pyydämme ensisijaisesti ottamaan yhteyttä palvelukohtaiseen asiakaspalveluun, jonka yhteystiedot löytyvät kunkin palvelun Internet-sivuilta.
Oikeuksia voi käyttää ottamalla yhteyttä seuraavasti:
- Kuluttaja-asiakkaat: Lataa lomake
- Yritysasiakkaat: Lataa lomake
Konsernin tietosuojavastaavaan saa yhteyden p. 014 622 000
Rekisteröity voi lähettää tähän tietosuojalausekkeeseen liittyvät tiedustelut myös osoitteeseen:
Keskisuomalainen Oyj
Asiakaspalvelu
PL 159
40101 JYVÄSKYLÄ
Versiohistoria
- Tietosuojalauseke 20.2.2024
- Tietosuojalauseke 3.10.2023
- Tietosuojalauseke 16.6.2023
- Tietosuojalauseke 5.5.2023
- Tietosuojalauseke 2.8.2022
- Tietosuojalauseke 6.5.2022
- Tietosuojalauseke 1.2.2022
- Tietosuojalauseke 26.10.2021
- Tietosuojalauseke 17.12.2020
- Tietosuojalauseke 2.10.2020
- Tietosuojalauseke 11.8.2020
- Tietosuojalauseke 28.6.2019
- Tietosuojalauseke 24.4.2019
- Tietosuojalauseke 24.5.2018
- Tietosuojalauseke 23.1.2018
- Tietosuojalauseke 1.6.2017
- Tietosuojalauseke 25.10.2016