Mediakonserni Keskisuomalainen lähti mukaan uuteen Relevant Audience -datan kaupallistamispalveluun, joka yhdistää datan tarjoajat ja ostajat. Palvelun on julkaissut verkkomainonnan- ja medioiden kehittämiseen erikoistunut Relevant.
Uusi Relevant Audience -palvelu tarjoaa datan ostajille ratkaisukeskeistä palvelua sekä monipuolisia kohderyhmäsegmenttejä mainonnan kohdentamiseen. Datan ostaminen on palvelussa helppoa ostoteknologiasta riippumatta. Mediakonserni Keskisuomalaisen lisäksi palvelun datatarjoajiksi ovat lähteneet myös muun muassa Foreca, Bauer Media, Duunitori, Fonecta ja Enreach.
Palvelu tuo Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaaliselle liiketoiminnalle mahdollisuuksia
Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaalisen liiketoiminnan johtaja Kirsi Hakaniemen mukaan Relevant Audience -palvelu tukee Mediakonserni Keskisuomalaisen tahtotilaa digitaalisen markkinan kehityksen suhteen.
– Datakauppa tulee lähivuosina kasvamaan merkittävästi ja meille yhteistyö Relevantin kanssa on tapa oppia, sillä haluamme olla edelläkävijöitä datan kaupallistamisen rintamalla, Hakaniemi sanoo.
Mediakonserni Keskisuomalainen ratkaisee mainostajien tarpeita hyödyntämällä yleisödataa mainonnan kohdentamisessa.
– 62 lehden ja sähköisen median tuoteperheemme antaa hyviä työkaluja digitaalisen mainonnan kohdennettavuuden ja toimivuuden kehittämiseen. Datan avulla voimmekin palvella mainostajia entistä paremmin. Yleisösegmenttejä voidaan tarjota jatkossa vaikkapa sesonkien mukaan. Esimerkiksi keväällä mainostajille voidaan tarjota puutarhanhoidosta kiinnostuneita yleisöjä, Hakaniemi kertoo.
Relevantin toimitusjohtaja Petri Kokkonen kertoo hankkeen lähteneen liikkeelle datamarkkinan tarpeista.
– Datasta hyötyvät kaikki, niin markkinoijat kuin uusia tulovirtoja hakevat datan tarjoajat. Nykyistä datamarkkinaa vaivaa läpinäkymättömyys. Datan lähteitä ei välttämättä tiedetä, ja mainostaja voi päätyä ostamaan ohjelmallisten ostojen lomassa tahattomasti segmenttejä, joiden alkuperä ei kestä tarkastelua, Kokkonen kertoo.
Datan avulla kohdeyleisöt löytyvät helpommin
Datan tarjoajien lisäksi yleisömallintamiseen keskittynyt Enreach on yksi Relevant Audiencen partnereista. Enreachin osaamista hyödynnetään esimerkiksi demografia- ja tulotasomallinnuksissa sekä intressiryhmien muodostamisessa.
– Olipa tavoitteena sitten lisätä brändin tunnettuutta tai kasvattaa myyntiä, Relevant Audiencen segmenttien avulla mainostajat pystyvät löytämään kohdeyleisönsä merkittävästi helpommin. Mainostajien tarpeisiin räätälöitävistä segmenteistä hyötyvät kaikki osapuolet, juuri siitä syystä tällaiselle palvelulle on mielestäni tarvetta, sanoo Enreachin toimitusjohtaja Kimmo Kiviluoto.
Pohjoismaista lainsäädäntöä ja EU:n tietosuoja-asetuksia noudattaen suunniteltu palvelu lanseerataan ensin Suomessa, jonka jälkeen Relevant Audience laajenee muihin Pohjoismaihin.
Lisätiedot
Mediakonserni Keskisuomalainen: Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Kirsi Hakaniemi, , p. 050 406 0467