Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaalisen ulkomainonnan palveluja tarjoavat Neonmedia ja Esa Digital ovat voittaneet Helsingin kaupungin ulkomainonnan järjestämistä koskevassa kilpailutuksessa kahden osakohteen ulkomainonnan järjestämisen Helsingissä.

Helsingin kaupungin kilpailuttama ulkomainonnan järjestämisen sopimuskausi on kymmenen vuotta, minkä lisäksi on viiden vuoden optiokausi mainospaikoista. Sopimuskokonaisuuteen kuuluu näyttöjen asennustyöt, huolto, ylläpito ja infra. Mediakonserni Keskisuomalainen vastaa myös näyttöjen mainosmyynnistä.

Helsingin esikaupungin parhaimpien liikennevirtojen varrelle asennettavat Mediakonserni Keskisuomalaisen näyttölaitteet ovat lähes yhdeksän neliön kokoisia suurnäyttöjä sekä 75 tuuman kokoisia pystytoteemeja. Kaikkiaan 230 digitaalista ulkomainonnan näyttöä käsittävän verkoston rakentaminen aloitetaan syksyn 2023 aikana ja tavoitteena on saada kokonaisuus vaiheittain valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Mahdollisiin aikatauluihin voivat vielä vaikuttaa kilpailutukselliset ja sopimustekniset asiat. Rakennettavaa näyttöverkostoa tukee pääkaupunkiseudulla Mediakonserni Keskisuomalaisen nykyinen ulkomainosverkosto. Uusien näyttöjen suorassa vaikutuspiirissä asuu noin 400 000 helsinkiläistä. Mediakonserni Keskisuomalaisen ulkomainosratkaisuilla tavoitetaan kaikkiaan 2,5 miljoonaa suomalaista viikossa.

– Kahden osakohteen voitto Helsingin kaupungin toteuttamassa, Suomen suurimmassa yksittäisessä ulkomainonnan kilpailutuksessa, vahvistaa tuntuvasti jo entuudestaan kattavaa digitaalisen ulkomainonnan tarjoamaamme. Helsingin näyttöjen myötä kasvava digitaalisen ulkomainonnan verkostomme täydennettynä printti- ja digipalveluillamme palvelee asiakkaitamme yhä paremmin erityisesti pääkaupunkiseudulla, toteaa Mediakonserni Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

– Voitto Helsingin kaupungin ulkomainonnan kilpailutuksessa on meille merkittävä edistysaskel. Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaalisen ulkomainonnan verkosto täydentyy aidosti valtakunnalliseksi yli 3 000 näytön verkostoksi Helsingin uusien näyttöjen ansiosta, iloitsee Mediakonserni Keskisuomalaisen ulkomainonnan liiketoimintajohtaja ja Neonmedia Oy:n toimitusjohtaja Jari Lähdemäki.

Lisätietoja:

Vesa-Pekka Kangaskorpi
konsernijohtaja
Keskisuomalainen Oyj
p. 050 688 33

Jari Lähdemäki
toimitusjohtaja
Neonmedia Oy
p. 050 598 2050