Ainakaan toistaiseksi ei Suomen taloudessa ole ollut näkyvissä käännettä parempaan. Ehkäpä päinvastoin, sillä maailmantalouden ajoittaiset yskähtelyt ovat tuoneet uusia uhkia Suomen talouteen.
Maan hallituksen, ay-liikkeen ja EK:n yhteistyössä työstämä yhteiskuntasopimus ja siihen liittyvä kilpailukykypaketti ovat askel parempaan suuntaan, edellyttäen kuitenkin, että osapuolilta löytyy aidosti halua viedä Suomen asiaa eteenpäin. Paikallisen sopimisen ja työmarkkinoihin liittyvien joustojen helpottuminen voi tuoda kaivattua kasvua.
Mediakeskustelua on sävyttänyt voimakkaasti pohdinta Ylen roolista ja resursseista. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan on aiheesta saatu melko rakentavaa debattia aikaiseksi. Valtiovaltakin on havahtunut tilanteeseen, jossa kotimaisen kaupallisen viestinnän rooli on uhattuna. Globalisaation ja digitalisaation seurauksena suomalainen media on kohdannut nopeassa rytmissä erittäin kovaa kansainvälistä kilpailua. Tässä taistossa vastassa ovat kansainväliset jätit kuten Google ja Facebook. Suomi on näille toimijoille marginaalinen markkina, jossa voidaan tarjota matalia hintoja ja toisaalta nämä kilpakumppanit eivät ole sidottuja kotimaiseen regulaatioon eivätkä meikäläiseen verotukseen.
Kansainväliset jätit poimivat rusinoita pullasta samalla kun kotimaiset toimijat kantavat monenlaista yhteiskuntavastuuta toiminnassaan. Teknologiayhtiöt eivät itse tuota lainkaan sisältöä.
Tässä tilanteessa pitäisi kotimaisin konstein tehdä kaikki mahdollinen, jotta voisimme turvata kotimaisen yksityisen median elinvoimaisuuden. Yleisen keskustelun ja kansalaismielipiteen perusteella yhteiskunnassamme vallitsee – ainakin juhlapuhetasolla – laaja konsensus siitä, että tarvitsemme laadukasta moniarvoista kotimaista mediaa.
Tällöin katse kohdistuu niihin asioihin, joihin voimme omin päätöksin vaikuttaa. Kataisen hallituksen tekemä länsimaisittain poikkeuksellinen linjaus rokottaa lukemista ja sivistystä 10 prosentin alvilla johti tilanteeseen, jossa mediatalojen piti nopeasti löytää säästöjä ja nostaa tuotteiden hintoja. Nyt voimme hyvin perustein jo todentaa, että veron fiskaalinen vaikutus jäi mitättömäksi, ehkäpä jopa negatiiviseksi valtiontalouden kannalta, mutta se hävitti toimialalta runsaasti työpaikkoja.
Postin rimpuillessa muuttuvan maailman kanssa maksumiehiksi ovat joutuneet lehtiyhtiöt, joiden jakelukustannukset ovat nousseet merkittävästi ja samalla olemme joutuneet tinkimään palvelumme laadusta.
Poliittiset päättäjät ovat varmasti aidosti tarkoittaneet hyvää mainonnan suitsimisella, mutta regulaatio kohdistuu ainoastaan kotimaisiin medioihin ja jättää meiltä kielletyt mainokset monikansallisille toimijoille.
Sitten siitä Ylestä. Julkisessa keskustelussa olen profiloitunut jonkin sortin Yle-kriitikoksi. Rooli varmaankin tulee melko automaattisesti Viestinnän Keskusliiton puheenjohtajan tehtävästä, mutta myös siitä, että Yle aidosti haastaa kaupallista mediaa. Perinteisesti radio- ja tv-toimintaan keskittynyt Yle on ollut julkista palvelua suorittava toimija, jolle on löytynyt luontevasti oma paikkansa mediamaisemassa. Netin läpimurron yhteydessä Yle kuitenkin päätti ottaa nettipohjaisen sisällöntuotannon keskiöönsä. Se ryhtyi tekemään aivan samanlaisia verkkolehtiä kuin kaupallisen median edustajat – ainoastaan sillä erolla, että Ylen ei tarvitse hinnoitella tuotettaan, koska kustannukset katetaan veronmaksajain kukkarosta Yle-veron kautta. Ja Yle-rahoitus vieläpä sidottiin indeksiin, joka lähtökohtaisesti antaa vuosittain automaattisen korotuksen yhtiön budjettiin.
Suomalaisen kaupallisen median osalta viimeisten kuuden vuoden aikana yhtiöiden liikevaihdot ovat laskeneet keskimäärin 20 prosenttia ja toimialalta on kadonnut noin 6000 työpaikkaa. Ja sama meno vaikuttaa jatkuvan.
Ylellä on edelleenkin oma erinomaisen tärkeä roolinsa, mutta niin on myös kaupallisella vapaalla medialla. Ylen tehtävään pitäisi löytää sellainen rajaus, että kaupalliselle medialle jää riittävästi tilaa saada sisällöntuotantoon tarvittavaa ansaintaa. Muutoin on mahdollista, että tulevaisuudessa meillä onkin sosiaalisen median ohessa vain valtiollinen Yle.
Asetelmassa, jossa Ylen rahoitus on turvattu vuosi vuoden jälkeen ainakin samalla tasolla ja mahdollisesti indeksillä ryyditettynä ja kaupallinen media joutuu median murroksen johdosta tehostamaan ja supistamaan toimintaansa, Ylen rooli kasvaa suhteettomaksi kotimaiseen kaupalliseen mediaan verrattuna.
Tilanteessa on huojentavaa se, että myös poliittiset päättäjät ovat laajasti havainneet, että kyseessä ei ole ainoastaan kustantajien marmatus heikentyvien tulosten johdosta, vaan todellinen huoli moniarvoisen sananvapauden säilymisestä.
Parasta aikaa työtään tekevä Arto Satosen työryhmä on paljon vartijana suomalaisen kaupallisen median näkökulmasta. Toivottavasti parlamentaarisessa ryhmässä löytyy ideologiset rajat ylittävä näkemys siitä, että tarvitsemme sekä kaupallista mediaa että Yleä.
Olin mielenkiintoisella visiitillä Valko-Venäjällä Keskon ja Olvin vieraana. Vierailu vahvisti uskoa, että suomalaiset huippuosaajat menestyvät myös Suomen rajojen ulkopuolella. Olvi on viime vuosina ollut yksi suurimmista ulkomaisista investoijista Valko-Venäjällä ja Kesko laajentaa vahvasti toimintaansa Baltian ohella nyt myös Valko-Venäjällä. Molempien yhtiöiden tekemisessä näkyy pitkäjänteisyys ja määrätietoinen johtaminen. Näistä piirteistä myös kotimaisen mediateollisuuden pitää ottaa oppia ja näitä menestystarinoita kotimaisen median tulee nostaa esiin.
Kirjoittanut Vesa-Pekka Kangaskorpi, Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja, Viestinnän Keskusliiton puheenjohtaja