FM Matti Pietiläinen, 41, on nimitetty Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Pietiläisen vastuulla on Savon Sanomien toimituksen ja uutistyön johtaminen sekä lehden journalistinen kehittäminen. Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana Pietiläinen on samalla myös Mediakonserni Keskisuomalaiseen kuuluvan Savon Median kaikkien medioiden sisältöjohtaja. Pietiläinen aloittaa 1.4.2023 Savon Sanomien päätoimittajana ja siirtyy 1.5.2023 Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi sekä Savon Median sisältöjohtajaksi.

Pietiläinen on työskennellyt viime vuodet Mediakonserni Keskisuomalaisen lehtien yhteisten sisältöjen ja niiden kehittämisen parissa. Pietiläinen on huhtikuusta 2019 lähtien toiminut Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtajana ja Uutissuomalaisen uutispäällikkönä. Hän oli uutispäällikkönä perustamassa valtakunnallisiin uutisiin keskittyvää Uutissuomalaista vuonna 2017 ja on johtanut sitä koko toimituksen olemassaolon ajan. Väli-Suomen Media Oy on Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö. Yhtiö tuottaa sisältöjä sekä verkkoon että painettuihin sanoma- ja kaupunkilehtiin. Väli-Suomen Mediaan kuuluvat Uutissuomalainen, teematoimitus Teemasuomalainen ja viikonvaihdetoimitus Sunnuntaisuomalainen.

Savon Sanomat on Pietiläiselle tuttu toimitus. Hän on työskennellyt Savon Sanomien toimituksessa työuransa alkuvaiheessa vuosina 2007­­-2014, joista viimeisimmäksi esimiehenä Savon Sanomien yhteiskuntatoimituksessa, joka seurasi taloutta, politiikkaa ja kunta-asioita.

− Savon Sanomilla on vahva asema Savossa, ja se on yksi Suomen merkittävimmistä maakuntalehdistä. Toimitus on ammattitaitoinen ja motivoitunut. Näistä lähtökohdista on hyvä luotsata ja kehittää lehteä eteenpäin. Olen erittäin otettu, että pääsen työskentelemään mielenkiintoisella näköalapaikalla Savon Sanomien päätoimittajana ja Savon alueen sisältöjohtajana seudulla, josta on viimeisten 15 vuoden aikana tullut kotiseutuni, toteaa Matti Pietiläinen.

− Uskon, että Matti Pietiläisellä on erinomaiset onnistumisen edellytykset Savon Sanomien päätoimittajan tehtävässä. Pietiläinen on kokenut ja arvostettu toimittaja, joka tuntee Savon Sanomat hyvin. Savon Sanomat on Savon alueen johtava lehti sekä valtakunnallisesti arvostettu media. Pietiläisestä Savon Sanomat saa arvoisensa päätoimittajan, toteaa konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Savon Sanomat on Suomen suurimpia sanomalehtiä ja Pohjois-Savon luetuin uutismedia. Savon Sanomien lukijamäärä on tuoreimman kansallisen mediatut­kimuksen mukaan 203 000 lukijaa. Savon Sanomat on sisällöltään ja digitaaliselta olemukseltaan vahvasti kehittyvä media. Savon Sanomat on osa Savon Mediaa, joka kuuluu Mediakonserni Keskisuomalaiseen.

Lisätietoja:

Vesa-Pekka Kangaskorpi
konsernijohtaja
Keskisuomalainen Oyj
p. 050 688 33