Osallistuin marras- ja joulukuun vaihteessa sanomalehtien maailmanjärjestön WAN-IFRA:n hallituksen kokoukseen Barcelonassa. Kokous oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava.
Varsinaisen hallituksen kokouksen yhteydessä myös Pohjoismaiden edustajat kokoontuivat omaan palaveriinsa. Pohjoismaiden kesken oli mielenkiintoista vertailla median toimintaedellytyksiä kussakin maassa. Perushaasteet vaikuttivat olevan meillä kaikilla samoja: kansainvälinen kilpailu, paikallisen yleisradioyhtiön rooli ja rahoitus, jakelukustannukset ym.
Mutta kun keskustelu siirtyi julkisen vallan suhtautumiseen median toimintaympäristöön, mielenkiinto muuttui nopeasti mielipahaksi ja ihmetykseksi. Muissa Pohjoismaissa valtiovalta ja puolueet ovat ottaneet selkeän näkemyksen kotimaisen median toimintaympäristön turvaamisesta. Tätä on ryyditetty myös käytännön toimenpiteillä, eikä pelkästään juhlapuheilla vaalien alla.
Ruotsissa on paperisilla tuotteilla kuuden prosentin arvonlisävero, muissa Pohjoismaissa alv on nolla! Kirjojen osalta tilanne on samankaltainen Tanskaa luukuunottamatta. Muissa Pohjoismaissa myös tuetaan aktiivisesti kansallista mediaa ja keskustelua käydään muun muassa Ruotsissa siitä, kuinka tukea voitaisiin lisätä.
Näiden aktiivisten toimien tarkoituksena on turvata laadukkaat ja luotettavat sisällöt sekä säilyttää kotimainen kaupallinen ja riippumaton mediatarjonta niin elinvoimaisena kuin mahdollista.
“Muissa Pohjoismaissa myös tuetaan aktiivisesti kansallista mediaa.”
ostain kumman syystä Suomessa on valittu täysin erilainen polku. Suomessa Kataisen hallituksen johdolla lehdille määrättiin poikkeuksellisen korkea arvonlisävero. Suomessa mainonnan regulaatio on tiukemmasta päästä. Lehdistöä ei tueta millään keinoin. Jakelukustannukset ovat korkeita ja lähes monopoliasemassa oleva Posti on suoltanut hinnankorotuksia hinnankorotusten päälle, samalla heikentäen palvelunsa tasoa.
Jos Postia tarkastellaan puhtaasti kaupallisena yrityksenä, jonka tehtävä on maksimoida voittoa, niin nyt valittu toimintatapa voi olla perusteltua. Kuitenkin kotimaisen median elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi tässä tilanteessa järkevää pohjoismaisen mallin mukaan tukea lehtien jakamista ja tilaamista.
Suomi on laaja ja harvaanasuttu maa, ja jos haluamme, että kaikilla on yhtäläinen oikeus tietoon, niin se vaatii yhteiskunnalta myös konkreettisia toimia, eikä turhia fraaseja.
Suomessa on päädytty malliin, jossa uskotaan, että valtiojohtoinen Yleisradio on ratkaisu median moniarvoisuuden turvaamisessa. YLE:ä on resursoitu avokätisesti ja yhtiön hallintoelimissä istuu joukko maan keskeisimpiä poliittisia päättäjiä. Hyvä näin.
“YLEN:n rinnalla pitää olla myös valtiojohtoista mediaa kyseenalaistava vaihtoehto.”
Vahva ja riippumaton Yleisradio on demokratiassa tärkeä, mutta yksin YLE:kään ei riitä. Rinnalla pitää olla myös valtiojohtoista mediaa kyseenalaistava ja täydentävä kaupallinen vaihtoehto.
Suomessa saamme nauttia maailman parhaasta sananvapaudesta. Siitä meidän täytyy pitää kiinni kaikissa tilanteissa, vaikka ajoittain valtaapitäviä mediakriittisyys hiertääkin. Poliittisten päättäjien tulee kestää avoin keskustelu ja kritiikki.
YLE:n toimintaa ei voi ohjata tarve miellyttää poliittisia päättäjiä, jotta Yleisradion rahoitus turvataan. YLE:n budjetti pitää säätää sellaiselle tasolle, että sillä voidaan ilman turhia rönsyjä hoitaa Yleisradiolle kuuluvat perustehtävät, muun muassa yhteiskunnallinen uutis- ja ajankohtaistarjonta. Rahoitus ei saa olla spekulaatioiden kohteena, eikä vaikutuksille altis. Mutta toisaalta sen pitäisi olla myös sellaisella tasolla, jolla ei tukahduteta kaupallisen median toimintaedellytyksiä.
“Meillä on oltava suojavalli herkkähipiäistä eliittiä vastaan.”
Kaupallisessa mediassa sananvapaus ja koskemattomuus toimivat niin kauan, kun taloutemme on kunnossa ja olemme riittävän vauraita puskuroimaan meihin kohdistuvia paineita. Meillä on oltava riittävä suojavalli herkkähipiäistä eliittiä vastaan. Paineet tulevat esiin ajoittain ja kuuluvat asiaankin, mutta niiden edessä emme voi taipua.
Suomi ei ole onneksi Unkarin eikä Puolan tiellä. Barcelonan kokouksessa oli seikkaperäinen alustus Unkarin median tilanteesta. Se oli surullista kuultavaa. Unkari, kuten moni muukin niin sanotuista uusista demokratioista, näyttää saaneen nauttia aidosta demokratiastaan yllättävän lyhyen ajan.
Unkarin tapauksessa vapaan kaupallisen median liikkumatila on kaventunut uhkaavasti. Hallitusta lähellä olevat oligarkit ovat hankkineet omistukseensa useita sanomalehtiä ja vaikuttaneet lehtien sisältöihin. Tämän seurauksena ihmisen kiinnostus ja luottamus lehtiin on romahtanut.
Mediaväelle esityksen pitäneen Charles Kovacsin mukaan Unkarin tilanne on hyvin samankaltainen kuin Puolassa. Samoja merkkejä on havaittavissa myös Tsekeissä ja Slovakiassa. Turkissa ja Venäjällä hänen mukaansa tilanne on vielä vaikeampi.
Pienimuotoisesti meitä hipaisevat nämä uhkakuvat myös niin sanotun valemedian kautta. Nämä saavat tilaa runsaasti sosiaalisessa mediassa. Myös populistiset poliittiset liikkeet uivat osittain näissä samoissa vesissä. Myös näitä vastaan paras ase on elinvoimainen ja moniarvoinen laadukas sisältö.
Maailman uutismedian ja sanomalehdistön asiaa väkevästi ajava WAN-IFRA on oikeutetusti huolissaan sananvapaudesta ja kaupallisen median tulevaisuudesta.
Meillä Suomessa pitää olla myös malttia ja viisautta huolehtia siitä, että tulevaisuudessakin olemme sananvapauden ja demokratian mallimaa.
Kirjoittanut Vesa-Pekka Kangaskorpi, Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja, Viestinnän Keskusliiton puheenjohtaja