Pörssitiedote 20.2.2014 klo 14.30: Keskisuomalainen Oyj:n Johdon selvitys ajalta 1.1 – 31.12.2013

”Vuosi 2013 oli media-alalle vaikea vuosi.  Toimialan tuloksentekokykyyn vaikuttivat samanaikaisesti heikko yleinen taloussuhdanne, toimialaan kohdistuneet julkisen vallan toimet sekä median digitaaliseen murrokseen liittyvät tekijät.

Heikon taloussuhdanteen seurauksena mainonnan kokonaisvolyymit olivat koko vuoden laskevia.  Keskisuomalainen konsernia kohteli kaltoin erityisesti sanomalehti-ilmoittelun lasku.  Konsernin ilmoitustuotot ovat vahvasti printtipainotteisia, mikä heijastuu selvästi yhtiön tulokseen.  Konsernin kaupunkilehdissä ilmoitusmäärien laskut olivat pienempiä kuin tilattavissa lehdissä ja yksittäisissä kaupunkilehdissä oli jopa hienoista kasvua ilmoittelussa.

Sanomalehdille tulleen ALV:n seurauksena tilaushintoja jouduttiin nostamaan, mikä vaikeassa taloussuhdanteessa kiihdytti paperisten levikkien laskua. Myös levikkituotoissa on pientä laskua, mutta levikkituotot säilyvät kuitenkin hyvällä tasolla.  Digitaalisten sisältötuotteiden kysyntä kasvoi selvästi loppuvuodesta.

Painotuotteiden osalta markkinoilla on lisääntyneen kapasiteetin johdosta kova hintakilpailu. Tämä yhdessä huonon suhdanteen kanssa on johtanut hintojen laskuun.  Keskisuomalainen konserni menestyi vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kohtuullisesti painotuotemarkkinassa.

Lehtiyhtymän mukaan tulo konserniin tuo mukanaan kertaluonteisia kuluja, mutta jo vuoden 2013 osalta tulosvaikutus oli selvästi positiivinen.  Lehtiyhtymän kaupunkilehdet tekivät hyvää tulosta ja Lehtiyhtymässä vuonna 2012 läpikäyty tehostamisohjelma laski vuoden 2013 osalta kuluja.  Lehtiyhtymän kauppaan liittyneet kertaluonteiset kulut ovat suuruusluokaltaan 1.2 Meur.

Keskisuomalaisen taloustilanne on säilynyt vakaana. Koko konsernin tulos on edellisvuotta heikompi mutta operatiivinen tulos ja kassavirta olivat vahvasti positiivisia, mikä on mahdollistanut yhtiön kehittämisen. Tilikauden tulosta rasittavat alaskirjaukset, jotka johtuvat lähinnä pörssiosakkeiden kurssilaskusta. Lisäksi tulosta painoivat tehostamisohjelmaan ja Lehtiyhtymän kauppaan liittyvät kertaluonteiset kulut.

Keskisuomalaisen vuoden viimeisen neljänneksen osalta euromääräinen tulos ylitti vuoden 2012 tason. Suhteellinen kannattavuus laski edelliseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mutta Lehtiyhtymän vaikutuksen seurauksena konsernin liikevoitto oli vuoden 2012 vastaavaan neljännekseen verrattuna parempi.

Elokuussa käynnistetty tehostamisohjelma näkyy 2013 osalta kertaluonteisina kuluina, joita aiheutui muun muassa Kuopion Painon lopettamisesta. Vuoden 2014 osalta tehostamisohjelma laskee suunnitellusti kuluja. Täysimääräisesti tehostamisohjelman vaikutukset näkyvät vuoden 2015 loppuun mennessä, jolloin tavoitteena on saada vuoden 2012 tasoon verrattuna vähintään seitsemän miljoonan euron säästöt.

Konsernin johtamismallia virtaviivaistettiin vuoden 2014 alusta lukien. Tarkoituksena on tehostaa johtamista ja madaltaa hierarkiatasoja yhtiön ja erityisesti media-asiakkaiden väliltä.  Konserni tehostaa myynnillistä tekemistään ja nopeuttaa tuotteidensa digitalisoimista.  Konserniin nimettiin vuodeksi 2014 digitaalisesta liiketoiminnasta vastaava johtaja, jonka tarkoituksena on päivittää konsernin digitaalinen strategia.

Keskisuomalainen konsernista tuli vuoden 2013 aikana Suomen Lehtiyhtymän kaupan myötä Suomen johtava kaupunkilehtiyhtiö, jonka tuotteet tavoittavat viikoittain yli kaksi miljoonaa kuluttajaa ja tarjoavat maan johtavan printtipohjaisen alustan tehokkaalle mainonnalle.  Tämän lisäksi pyrimme itse ja yhteistyöverkostojemme kautta kehittämään rinnalle täydentäviä digitaalisia tuotteita. Konsernin kasvanut koko ja volyymi mahdollistavat tehokkaamman myynnin ja paremmin skaalautuvien digitaalisten tuotteiden käyttöönoton.”

Suomen Lehtiyhtymä Oy:n hankinta

 Keskisuomalainen osti 26.3.2013 toteutetuilla osakekaupoilla 98,5% Suomen Lehtiyhtymä Oy:n osakkeista. Osakkeista maksettu kokonaiskauppahinta oli yhteensä noin 27,1 miljoonaa

euroa. Kauppahinta rahoitettiin vieraan pääoman ehtoisella lainalla. Keskisuomalainen Oyj on käynnistänyt kesäkuussa 2013 lunastusmenettelyn loppujen osakkeiden lunastamiseksi. Lunastusmenettely on johdon selvityksen antohetkellä vielä kesken.

Kauppa vahvisti merkittävästi Keskisuomalainen Oyj:n tarjoamaa erityisesti Uudenmaan ja Helsingin alueella. Yrityskaupassa muodostunut uusi konserni on Suomen toiseksi suurin maakuntalehtien kustantaja liikevaihdolla ja levikillä mitattuna. Lehtinimikkeiden määrällä mitattuna se kasvaa Suomen suurimmaksi sanomalehtikonserniksi. Sen lehtien kokonaismäärä on 56, joista tilattavia on 26 kpl, kaupunkilehtiä 26 kpl ja ammattilehtiä 4 kpl. Kaupunkilehtisegmentissä Keskisuomalainen –konserni nousi markkinajohtajaksi, kun sen kaupunkilehtien jakelumäärä on noin 1,2 miljoonaa per jakelupäivä.

 

Kehitysohjelma

Elokuussa Keskisuomalainen julkisti kehitysohjelman, jolla pyritään vastaamaan tiukentuvaan markkinatilanteeseen ja muuttuvaan mediamarkkinaan. Tehostamisohjelmalla tavoitellaan seitsemän miljoonan euron tehostumissäästöjä vuosien 2014 ja 2015 aikana.

Tehostamisohjelma on edennyt suunnitellusti ja jatkamme systemaattista kustannustehokkuuden parantamista kaikessa toiminnassamme. Tehostamisohjelmalla tavoiteltu säästötaso tullaan saavuttamaan vuoden 2015 loppuun mennessä.

 

Maksuvalmius ja taloudellinen asema

Suurimmat muutokset taloudellisessa asemassa tilikauden aikana olivat Suomen Lehtiyhtymän kaupan toteuttaminen vieraan pääoman ehtoisella lainalla ja järjestelystä syntynyt liikearvo. Järjestely kasvatti Keskisuomalaisen korollisen vieraan pääoman määrää ja laski konsernin omavaraisuusasteen alle 40 prosenttiin. Liikearvoa järjestelystä syntyi 25,9 m€. Keskisuomalaisen maksuvalmius on positiivisen operatiivisen kassavirran myötä säilynyt hyvällä tasolla koko vuoden.

 

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Osana tehostamisohjelmaa Keskisuomalainen päätti tammikuun puolivälissä sulkea SLY-Lehtipainot Oy:n Lohjan painon. Sulkemisella on vuodelle 2015 positiivinen tulosvaikutus. Kaikki sen painotyöt siirretään konsernin muihin painoihin, Hämeenlinnaan ja Tuusulaan. Painaminen Lohjalla päättyy alkuvuoden aikana. Sulkemisesta aiheutuu kertaluontoinen noin 0,5 M€:n kulu vuodelle 2014, mutta vuodelle 2015 päätöksellä on positiivinen tulosvaikutus. Viime vuoden kesäkuussa päätetty Kuopion painon sulkeminen etenee ja suunnitelmien mukaan painaminen päättyy helmikuun 2014 lopussa.

KESKISUOMALAINEN OYJ

HALLITUS

Vesa-Pekka Kangaskorpi

toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi  p. (014)622 000.