Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2023) mukaan Mediakonserni Keskisuomalaisen uutismediat ovat saaneet merkittävästi lisää digilukijoita. Konsernin uutismedioilla tavoitetaan 2,2 miljoonaa lukijaa joka viikko.
Vuoden takaiseen KMT-mittaukseen verrattuna Mediakonserni Keskisuomalaisen uutismedioiden digitavoittavuus on noussut 32 prosenttia. Mediakonsernin digitaaliset uutismediat tavoittavat yhteensä 1,5 miljoonaa lukijaa joka viikko.
KMT-tutkimuksen tulokset ovat hyviä myös Mediakonserni Keskisuomalaisen mainostaja-asiakkaille.
− Konsernin uutismediat tavoittavat yhä isomman osan suomalaisista ja ne ovat lukijoidemme luottobrändejä. Tämä heijastuu positiivisesti myös mediatuotteidemme kilpailukykyyn, kertoo Mediakonserni Keskisuomalaisen kaupallinen johtaja Mikko Pakarinen.
Nuoretkin tavoitetaan laadukkailla digitaalisilla uutismedioilla
KMT-tutkimuksen mukaan Mediakonserni Keskisuomalaisen paikallisilla digiuutismedioilla tavoitetaan yhä vahvemmin myös alle 35-vuotiaita lukijoita.
– Konsernissa on panostettu nuoriin kohderyhmiin voimakkaasti viime vuosina. Olemme tutkineet minkälaiset sisällöt vetoavat nuoriin ja olemme myös tarjonneet tällaista sisältöä. Nuorten ja nuorten aikuisten lukijoiden kasvumäärä on huomattava, Mediakonserni Keskisuomalaisen B2B Insight Manager Tanja Herranen sanoo.
Mediakonserni Keskisuomalainen on määrätietoisesti kehittänyt sisältöjään ja digitaalisia valmiuksiaan.
− Tuotteemme ovat erinomaisella tasolla, jonka kuluttajien entisestään kasvanut luottamus vahvistaa. Olemme luettuja ja haluttuja kaikissa ikäryhmissä. Erityisen ilahduttavaa on huikea harppaus nuorten osalta, sanoo Mediakonserni Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
Mediakonserni Keskisuomalaisen uutismedioilla tavoitetaan 2,2 miljoonaa lukijaa joka viikko
Myös Mediakonserni Keskisuomalaisen printin ja digin kokonaistavoittavuus kasvoi. Konsernin uutismedioilla tavoitetaan 2,2 miljoonaa lukijaa eli 52 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista joka viikko.
Konsernin tilattavista lehtibrändeistä parhaimman kokonaistavoittavuuden sai maakuntalehti Keskisuomalainen, joka tavoittaa 382 000 lukijaa joka viikko. Konsernin kaupunkilehdistä Helsingin Uutiset tavoittaa yhä kaikkiin kaupunkilehtiin verrattuna eniten lukijoita printissä ja digissä, 428 000 lukijaa joka viikko. Kaupunkilehti Länsiväylän kokonaistavoittavuus kasvoi huomattavasti ja lehdellä on nyt 230 500 lukijaa joka viikko.
Lisätietoja
B2B Insight Manager Tanja Herranen
050 5966492
Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi
050 688 33
Kaupallinen johtaja Mikko Pakarinen
050 668 95
Kansallinen Mediatutkimus
Kansallinen Mediatutkimus (KMT) on printtimedia-alan yhdessä tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen päätilaaja on Media Audit Finland Oy ja toteuttaja Kantar TNS Oy.
Tutkimuskokonaisuuden vastaajamäärä on valtakunnallisesti 23 441 vähintään 15-vuotiasta suomalaista. Vastaukset kerätään internetkyselyllä ja kalibroidaan FIAMin eli internetin yleisömittauksen tuottamaan digimedioiden viikkokävijälukuun. FIAMin mittaus muuttui tarkemmaksi vuoden 2023 alussa, joten digilukijamäärät eivät ole täysin verrattavissa edelliseen vuoteen.
KMT-lehtien lukijatiedot raportoidaan kerran vuodessa.
Lähde: KMT 2023, Media Audit Finland