Mediakonserni Keskisuomalainen on e-urheiluyhtiö Esports Media Solutions Oy:n tuore yhteistyökumppani. Esports Media Solutions joukkueen nimi on KOVA Esports. Ensimmäisenä KOVA Esports julkistaa tietokonepeli CS:GO:n joukkueen. Joukkue varmisti jo paikkansa Telian Esports Series -liigaan. KOVAn joukkueessa pelaavat suomalaiset huippunimet Joonas ”doto” Forss, Nikita ”Derkeps” Sirmitev, Lauri ”pietola” Hietala, Samu ”uli” Leirilaakso ja Toni ”STOVVE” Liukkonen.
– Tällä ison potentiaalin omaavalla kokoonpanolla ja pitkäjänteisellä tekemisellä tehdään varmasti kovaa tulosta. Haluamme siivittää joukkuetta kohti kotimaan ja lopulta koko maailman kärkeä, KOVA Esportsin joukkueenjohtaja Timo Tarvainen sanoo.
Mediakonserni Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mielestä kilpapelaamisen markkina on kiinnostava, sillä kasvu alalla on huimaa. Alan liikevaihto globaalisti oli 906 miljoonaa dollaria ja pelejä seurasi viime vuonna sadat miljoonat katsojat. Turnausvoitot peleissä ovat isot verrattuna perinteisimpiin urheilulajeihin.
– Kilpapelaaminen on saanut myös isoja sponsoroijia taakseen, esimerkiksi menestyksekästä League of Legendsin liigaa sponsoroi vuonna 2019 Shell ja Kia. 18–29-vuotiaiden suomalaisten miesten keskuudessa e-urheilu on suositumpaa kuin jääkiekko*. Meitäkin e-urheilu kiinnostaa, haluamme olla rakentamassa joukkueen menestystä, Kangaskorpi sanoo.
Esports Media Solutions Oy liiketoiminnassa hyödynnetään pelaajien henkilöbrändejä
– Olemme kehittäneet Esports-liiketoimintaamme erilaisia bisnesmalleja ja ratkaisuja yrityksille nuorten kohderyhmien tavoittamiseen. Nuorelle yleisölle pelaaja on enemmän kuin henkilöbrändi, pelaajan kautta rakentuu fanien yhteisö. Tätä on hyödynnetty markkinoinnissa liian vähän, Esports Media Solutionin toinen omistaja Antti Hirvonen sanoo.
– Isoillakin yrityksillä on nyt aika toimia, että oma brändi tulee tutuksi 15–25-vuotiaille nuorille. E-urheilun kautta bisnestä voi laajentaa vaikka Kiinan markkinoille kohtuullisella markkinointibudjetilla. Esimerkiksi suomalaiselle matkailulle tämä voisi olla kova juttu, sanoo Hirvosen yhtiökumppani Aleksi Halsas.
*Sponsor Insight Sponsor Navigator -tutkimus 2019
Lisätiedot:
Antti Hirvonen, Esports Media Solutions Oy
, 040 661 3404
Vesa-Pekka Kangaskorpi, Mediakonserni Keskisuomalainen, konsernijohtaja,
, 050 688 33